HISTORIA

Ensimmäiset tiedot moottoriurheilun harrastamisesta Saarde seurakunnan alueella (entinen Abja piiri), ovat vuodesta 1959 ja kilpailijaksi silloin oli tietojen mukaan Tõnu Untera. Motocrossia ajetiin eri ratoilla: Tõllalla, Allikukivilla, Kilingi-Nõmmessa Lavi järven lähistöllä ja myös keskustassa nykyisen Klubin takana olevalla aukiolla. Valitettavasti ei ole tiedossa tarkkaa aikaa, koska Laurin paikkaa havaittiin motocrossin varten. Täällä hetkellä olemme laittaneet alkuvuodeksi 1974. Tihemetsa Moottorikerho toimi useita vuosia Tihemetsa Sovhoostehnikumissa tuon ajan kuuluisan kilpa-ajajan Sulev Saaren johdolla. Useita kuuluisia motocross ajajia aloitti kilpailijan uransa nimenomaan Tihemetsa Sovhoostehnikumin moottorikerhosta. Viron tasavallan itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen tilanne muuttui ja Tihemetsa Sovhootehnikumissa tominut mottorikerhon tilalle oli tarve luoda uusi kerho. Vuonna 1995 rekisteröitiinkin "MTÜ Tihemetsa Motoklubi". Moottorikerhon toiminta on suunnattu huippu-urheiluun sekä amattööri urheilijoille. Joka vuosi, jo useita vuosia, olemme jatkuvasti pystyneet järjestämään motocross kilpailuja ja harjoittelu kokoontumisia.

HANKKEET
2019

Saimme paikalliselta toimintaryhmältä LEADER projektin tukea 26989,18 € Lauri Motokompleksin sisätilojen, porausreiän, lämmitysjärjestelmän, viemäröinnin rakentamiseen.



2012

Aloitimme varikko-talon ja harrastuskeskuksen rakentamisen 1. vaihella



2010

Rekonstruoimme Lauri motokeskuksen: lähtöpuomi, lipputankot, kilpailijoiden parkkipaika, valaistus ja kastelujärjestelmä



2009

PRIA maaseudun kehittämisen tukitoimipiteillä 3.2, olemme rakentanut Saarde seurakunnan, Saarde kylään valaistun lenkkipolun

KILPAILIJAT

Romeo Karu, Mirell Põllumäe, Günther Põllumäe, Marek Martsik,
Dago Reidla, Karl-Heinrich Niinelo, Kevin Raal

SPONSOREITA JA TUKIJOITA
MIREICHE OÜ OÜ MARESTAL OÜ RAINERT RL INKOGNIT OÜ ROKIIL OÜ HMG INVEST JA HOLDING

LAURI RATA

PITUUS: 1800m MINIMILEVEYS: 7m

SÄÄ

RAJAN TILA

Rata on AUKI:

Ma: suljettu
Ti: Yhteinen treenaus
Ke,To,Pe: 17.00-21.00

Kysy lisää: (+372) 50 46062 Väino

HARJOITUS MAKSU
50ccm: 5€
Soolo: 15€
Sivuvaunu, quad: 20€
RAJAN SUUNNITTELMA

GALLERIA

Tridens Eesti MV III etapp 2013: image 1 0f 87 thumb
TRIDENS EESTI MV
III ETAPP 2013
VIDEO: TRIDENS EESTI MV
III ETAPP 2013
VIDEO: TIHEMETSA
EHKK 4.ETAPP 2012
Tridens Eesti MV Motokrossis 2011: image 1 0f 45 thumb
TRIDENS EESTI MV
II ETAPP 2011

TAPAHTUMAT 2019

KERHON PRESIDENTTI

Väino Lensment
Tihemetsa MK presidentti

vaino@tihemetsamoto.ee
(+372) 50 46062

OTA YHTEYTTÄ